Näin syntyi Ratkaiseva Tekijä

Ratkaisevan Tekijän perustaja olen minä Salla Reima (sairaanhoitaja YAMK), uhkaavasti keski-ikäistyvä, sydämeltään savolainen, sittemmin helsinkiläistynyt kahden lapsen äiti. Olen toiminut sosiaali- ja terveysalalla yli viidentoista vuoden ajan erilaisissa toimintaympäristöissä ja tehtävissä, joista viimeiset pari vuotta yksityisen kotipalveluyrityksen esihenkilönä.

Alkuvuodesta 2024 kotipalveluyrityksen toiminta loppui ja asiakkaidemme palvelusopimukset irtisanottiin. Omaisilla oli kaksi kuukautta aikaa etsiä läheisilleen uudet palveluntuottajat ja minä tietysti yritin parhaani mukaan auttaa. Sain omaisilta kymmeniä ja taas kymmeniä puheluita, joissa he kysyivät mistä ja miten voisi löytää palveluntuottajia ja nähdä koostetusti tietoa heidän sijainnistaan ja toiminnastaan. Ymmärrettävästi omaiset ovat näissä tilanteissa isojen päätösten äärellä ja monelle omaiselle on tärkeää tehdä huolellista taustatyötä ennen palveluntuottajan valitsemista.

Omaiset myös toivovat palveluntuottajalta erilaisia asioita. Siinä, missä toinen toivoo läheisen avuksi yksinyrittäjää tai pientä, muutaman hengen työllistävää pienyritystä, toinen arvostaa jo enemmän mainetta niittänyttä tunnettua brändiä. Se, että palveluntuottaja olisi mahdollisimman läheltä, oli kuitenkin asia, joka yhdisti kaikkia omaisia ja oli poikkeuksetta heidän kaikkien toiveena.

Hyvin pian huomasimme yhdessä omaisten kanssa, että palveluntuottajien etsiminen verkosta oli paljon vaikeampaa, kuin olisimme osanneet odottaa. Sopivan palveluntuottajan löytyminen vaikutti tuottavan omaisille ajoittain lähes ylitsepääsemätöntä päänvaivaa. Havaintojeni perusteella ongelma ei ole se, etteikö palveluntuottajia olisi riittävästi. Sopivan palveluntuottajan etsiminen ja vertaileminen on vaikeaa siksi, että ne ovat verkossa niin kovin levällään ja heidän näkyvyytensä verkossa vaihtelee kovasti. Osaa kotiin vietäviä palveluita tarjoavista yrityksistä ei löydy verkosta ollenkaan. Kaikilla ei ole omia verkkosivuja, digitaalisesta markkinoinnista puhumattakaan.

Samaan aikaan kun meillä ja asiakkaidemme omaisilla oli vaikeuksia löytää kaikille asiakkaillemme sopivia palveluntuottajia, monet, etenkin uudet, vasta toimintaansa käynnistelevät kotipalveluyritykset kertoivat minulle, että heillä on haasteita saada tarpeeksi asiakkaita. Markkinointiin käytettävät resurssit ovat monella varsin rajalliset ja monet kokevat, etteivät tule potentiaalisten asiakkaidensa löytämiksi verkosta.

Kaikessa ristiriitaisuudessaan tilanne tuntui aivan järjettömälle ja halusin jollakin tavalla ratkaista tämän epäkohdan. Halusin löytää ratkaisun, joka tekisi kotiin vietävien palveluiden etsimisestä helpompaa ensisijaisesti omaisille, mutta voisi toimia hyvänä työkaluna myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Sen lisäksi halusin löytää ratkaisuja myös siihen, että suurella sydämellään ikäihmisiä hoivaavat pienet yritykset tulisivat nykyistä paremmin löydetyiksi verkosta. Hyvin nopeasti sain idean digitaalisesta ratkaisusta, jonka toiminta perustuu helppokäyttöiseen hakutoimintoon ja erinomaiseen käyttäjäkokemukseen. Palveluidentuottajien etsimisestä tiettyyn sijaintiin on tehtävä mahdollisimman helppoa.

Samalla alusta toimii uudenlaisena, kustannustehokkaana markkinointiratkaisuna palveluntuottajille. Ratkaiseva Tekijä huolehtii monikanavaisesti digitaalisesta markkinoinnista ja alustalle liittyminen tuo siten aidosti lisäarvoa palveluntuottajille. Ratkaisevan Tekijän missiona on auttaa ikäihmisiä ja sopivia palveluntarjoajia löytämään toisensa kätevästi ja nopeasti.

Scroll to Top