Syyskuu 2025 on meille erityinen kuukausi. Silloin tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Ratkaiseva Tekijä julkaistiin uudenlaisena ikääntymiseen liittyvän tiedon ja palveluiden keskuksena. Vuodessa olemme rakentaneet paitsi toimivan verkkosivuston ja neuvontapalvelun, ennen kaikkea yhteisön, joka tekee merkityksellistä työtä ikääntyneiden ja heidän läheistensä hyväksi.
Juhlavuoden kunniaksi halusimme tarjota yhteisöllemme jotakin aivan erityistä. Syntyi ajatus Ratkaisevan Tekijän juhlamessuista, jotka järjestetään syyskuussa Helsingissä ja Tampereella.
Juhlamessut ovat kiitos Ratkaiseville Tekijöille
Messut ovat täysin maksuttomat kaikille Ratkaiseville Tekijöille. Me vastaamme tapahtumapaikasta, markkinoinnista, järjestelyistä ja ohjelmasta – palveluntarjoajat tuovat mukanaan oman tärkeän osaamisensa ja palvelunsa. Tapahtumat tarjoavat konkreettisen mahdollisuuden kohdata asiakkaita, verkostoitua muiden Ratkaisevien Tekijöiden kanssa ja saada ansaittua näkyvyyttä.
Olemme usein kuulleet palveluntarjoajilta, että osallistuminen alan tapahtumiin ei ole aina ollut mahdollista korkeiden kustannusten vuoksi. Siksi meille on erityisen merkityksellistä voida tarjota tämä mahdollisuus lahjaksi.
Tervetuloa mukaan!
Messujen tarkat ajankohdat, tapahtumapaikat ja messuohjelma tarkentuvat lähiaikoina, mutta alustavia ilmoittautumisia otetaan jo vastaan. Useat ovatkin jo ilmoittautuneet mukaan, kiitos siitä!
Jos olet jo mukana Ratkaisevana Tekijänä, voit ilmoittaa osallistumisestasi lähettämällä viestin: salla.reima@ratkaisevatekija.fi
Jos et vielä ole mukana, liity nyt – ja varmista paikkasi näytteilleasettajana heti liittymisetuna.
Juhlitaan yhdessä hienoa vuotta ja rakennetaan tulevasta vielä vaikuttavampi!