Vieraskynä – Veranta Hoiva

Älä odota liian kauan – miksi tukea kannattaa hakea ajoissa?

Kohtaan työkseni perheitä, joiden arki muuttuu muistisairauden myötä. Muistisairaus hiipii usein huomaamatta – aluksi läheinen saattaa unohtaa tapaamisia tai toistaa samoja kysymyksiä. Moni miettii, milloin on oikea hetki hakea apua, ja usein tukea haetaan vasta, kun tilanne kriisiytyy. Kuitenkin mitä aiemmin apua saadaan, sitä paremmin voidaan varmistaa, että arki pysyy turvallisena ja sujuvana sekä muistisairaalle ihmiselle että hänen läheisilleen.

”Olemme pärjänneet tähän asti – miksi kiirehtiä?”

Tämä ajatus on monille tuttu. Halutaan uskoa, että vielä pärjätään, vielä jaksamme omin voimin. Mutta mitä aiemmin tukea saadaan, sitä helpompi on ylläpitää hyvää elämänlaatua ja varmistaa, että arki sujuu mahdollisimman mukavasti. Olen nähnyt, kuinka oikea-aikainen apu tuo paitsi käytännön
helpotusta, myös mielenrauhaa sekä muistisairaalle ihmiselle että hänen läheisilleen.

Miten kotihoiva voi auttaa?

Muistisairaus ei vaikuta vain sairastuneeseen, vaan se mullistaa koko perheen arjen. On raskasta seurata, kuinka rakas ihminen unohtaa tärkeitä asioita, toistaa samoja kysymyksiä tai eksyy tutuissa tilanteissa. Läheinen haluaa auttaa, mutta keinot eivät aina riitä. Tällöin ammattilaisen tuki voi tuoda helpotusta ja jaksamista. Jokainen muistisairas ihminen on ainutlaatuinen. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tukea häntä – siksi muistisairauksiin erikoistuneella kotihoivalla on suuri merkitys. Hoiva ei ole vain hoitotoimenpiteitä, vaan se on ihmisen kohtaamista, hänen tarpeidensa ja toiveidensa
ymmärtämistä.

Muistisairauteen erikoistunut kotihoito tarkoittaa, että:

  • Ihminen kohdataan kokonaisuutena. Tarpeet, mieltymykset, voimavarat ja vireystila huomioidaan aina yksilöllisesti.
  • Hoito mukautuu sairauden etenemiseen. Päivittäiset rutiinit ja turvallisuuteen liittyvät asiat suunnitellaan muistisairaan ihmisen hyvinvointia tukeviksi.
  • Turvallisuus varmistetaan joka tilanteessa. Onko kaatumisriski kasvanut? Tarvitaanko ulkoilussa erityistä tukea? Onko arjessa ja kodin ympäristössä muita turvallisuuteen liittyviä asioita, jotka olisi hyvä huomioida?

Käytännön esimerkki: Leenan isän tarina

Leenan 82-vuotias isä oli aina ollut itsenäinen ja aktiivinen. Kun muistikatkot alkoivat, Leena ajatteli niiden kuuluvan ikääntymiseen. Vasta kun isä unohti ottaa lääkkeitään ja sai lievän sairauskohtauksen, Leena ymmärsi, että apua tarvitaan.

Kun Veranta Hoivan omahoitaja tuli mukaan arkeen, asiat alkoivat sujua paremmin. Lääkkeet otetaan nyt ajallaan, ja isä pääsee ulos liikkumaan säännöllisesti. Päivittäiset kävelyt ovat auttaneet säilyttämään lihasvoimaa ja tasapainoa, mikä vähentää kaatumisriskiä.

Mutta kyse ei ole pelkästään fyysisestä hyvinvoinnista. Isän omahoitaja huomasi hänen rakastavan vanhojen valokuvien selailua ja musiikin kuuntelua, ja siksi ne otettiin osaksi hoivaa. Yhdessä he kuuntelevat vanhoja iskelmiä ja katsovat valokuvia, mikä herättää muistoja ja tuo iloa arkeen.

Tuttujen laulujen hyräileminen ja keskustelut menneistä ajoista antavat päiville merkitystä. Pienet, merkitykselliset asiat tekevät elämästä rikkaampaa ja hidastavat muistisairauden etenemistä.

”Kun apua on saatavilla ajoissa, muistisairas ihminen voi asua turvallisesti omassa kodissaan pidempään – ja omaiset jaksavat paremmin.”

Me olemme täällä sinua varten

Muistisairaus koskettaa koko perhettä. Älä odota liian kauan – apu on lähellä.

Veranta Hoivassa ymmärrämme muistisairaan ihmisen arjen haasteet ja tarjoamme yksilöllistä kotihoivaa, joka perustuu asiantuntemukseen ja välittämiseen.

Älä jää yksin. Ota yhteyttä – suunnitellaan yhdessä, miten voimme auttaa sinua ja läheistäsi.

Kirjoittaja: Jaana Heinonen, Veranta Hoivan perustaja

Veranta Hoiva on Ratkaisevan Tekijän mukana lisäämässä onnellisia vuosia kotona. Tutustu!

Seuraa meitä Instagramissa!

Scroll to Top