Author name: Salla Reima

Vieraskynä – Veranta Hoiva

Älä odota liian kauan – miksi tukea kannattaa hakea ajoissa?
Kohtaan työkseni perheitä, joiden arki muuttuu muistisairauden myötä. Muistisairaus hiipii usein huomaamatta – aluksi läheinen saattaa unohtaa tapaamisia tai toistaa samoja kysymyksiä. Moni miettii, milloin on oikea hetki hakea apua, ja usein tukea haetaan vasta, kun tilanne kriisiytyy.
Kuitenkin mitä aiemmin apua saadaan, sitä paremmin voidaan varmistaa, että arki pysyy turvallisena ja sujuvana sekä muistisairaalle ihmiselle että hänen läheisilleen.

Vieraskynä – Veranta Hoiva Read Post »

Etsitkö palveluita ikääntyneelle? – Ratkaisevan Tekijän ja Navisoksen vinkit oman alueesi palveluneuvonnan käyttöön

Yhä useampi ikäihminen haluaa asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Toisaalta tiukentuneet asumispalveluiden kriteerit ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kotona saatetaan asua myös omien ja omaisten toiveiden vastaisesti. Toimintakyvyn heiketessä kotona asumisen turvallisuutta pyritään mahdollistamaan monipuolisten kotiin vietävien palveluiden avulla.

Etsitkö palveluita ikääntyneelle? – Ratkaisevan Tekijän ja Navisoksen vinkit oman alueesi palveluneuvonnan käyttöön Read Post »

Ratkaisevan Tekijän ensiaskeleet

Keväällä 2024 jäin pois päivätyöstä ja pian huomasin, että pyörittelin koko ajan mielessäni ajatusta digitaalisesta portaalista, joka yhdistää kotiin apua tarvitsevat ja heidän tarpeisiinsa sopivat palveluntarjoajat. Etenkin hakutoiminnon osalta näin mielessäni portaalin alusta asti hyvin samankaltaisena kuin se nyt julkistuksen jälkeen on.

Ratkaisevan Tekijän ensiaskeleet Read Post »

Scroll to Top